Haluaisin kertoa tyttärestäni miljoonalla sanalla, mutta tuntuu että sanatkaan eivät riitä kuvailemaan sitä millaisena hänet näen ja minkälaisia tunteita hänen äitinään oleminen minussa herättää.
E oli erittäin toivottu ja yritetty. Olin haaveillut lapsesta aina siitä saakka, kun nuorin serkkuni syntyi reilu kymmenen vuotta sitten. Haaveeni kasvoi ja kasvoi vuosien varrella ja valmistuin jo keräämällä tietoa ja miettimällä, millainen äiti minusta tulee. Työni kolmiperhehoitajana ennen raskautumistani vahvisti haluani saada lapsi kohtuunuorena.
Kun tikkuun viimein ilmestyi kaksi viivaa, koko elämäni muuttui. Odotusaikana olin huolissani ja ehkä hieman neuroottinen, mutta kantavana voimana oli tunne, että kaikki menee juuri niinkuin kuuluukin. Olin malttamaton ja halusin päästä synnyttämään, jotta tapaan elämäni tärkeimmän ihmisen pian.
Vuonna 2010, heinäkuun kymmenentenä päivänä klo 23.56 pieni, putipuhdas tyttäremme nostettiin rinnalleni pitkän synnytyksen päätteeksi. Pituutta 52 cm ja painoa 4065 g. Kaikki oli mennyt juuri niinkuin oli pitänyt ja onnentunne oli huumaava. Katsoessani tytärtäni minusta tuntui, kun olisimme tunteneet aina. Hän oli juuri sellainen kuin millaiseksi olin raskauden aikana hänet kuvitellutkin. Toki tiedolla sukupuolesta ja 4D-ultrallakin oli varmasti paljon tekemistä tämän kanssa.
Jäimme E:n kanssa kaksin arkeen hänen ollessaan pieni vauva. Nautin kuitenkin jokaisesta hetkestä täysillä. En ole epäröinyt äitinä, vaan olen luottanut omaan vaistooni ja päätöksiini. Olen imettänyt pitkään, kantanut vauvaa paljon (sylissä, liinassa, repussa), nukkunut perhepedissä ja antanut hänen sormiruokailla. Olen kieltäytynyt joistakin rokotteista ja luottanut välillä luonnonmukaisiin hoitokeinoihin (tosin, ja nyt koputan puuta, E ei ole juurikaan ollut kipeänä).
Ensimmäinen vuosi meni hurjaa vauhtia ja 1-vuotissynttäreiden jälkeen kehityksen tahti on ollut päätähuimaavaa. Pieni, tempperamenttinen tyttäreni on oppinut kävelemään ja puhuu paljon. Hän syö itse sujuvasti ja kommunikoi niin hienosti vieraidenkin ihmisten kanssa. Hän on sosiaalinen, vilkas ja iloinen, mutta omaa tahtoa löytyy myös roppakaupalla. Usein tunnistan hänessä itseni, mikä on tietysti täysin luonnollista, sillä vietämme suurimman osan ajastamme kaksin ja hän matkii kaiken minulta.
Arkielämä E:n kanssa on joka päivä suuri seikkalu! Opin itse uutta melkeinpä samaa tahtia kuin hänkin. Osaan nauttia niin pienistä asioista, että en ennen osannut kuvitella sen olevan mahdollista. Kauppareissu pulkalla tai se, kun E syö purkillisen raejuustoa välipalaksi - ne ovat valtavia onnen- ja riemunaiheita :) Kaiken voi löytää tavallaan uudestaan lapsen kanssa; kuinka jännää on kun pakkanen puree poskia, miltä tuntuu koskettaa viileää järvivettä, miltä shampoo tuoksuu :D Pienet asiat saavat isoja merkityksiä ja kokoajan kerrytän varastooni elämän tärkeimpiä muistoja.
En osaa kuvata suurta rakkauttani sanoin. Alla kuitenkin laulu, jonka soitin nauhurilta tyttäreni ristiäisissä. Se kiteyttää monta ajatusta, mutta sen lisäksi on monta tunnetta, joihin ei ole olemassa tarpeeksi suuria sanoja :)
Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella
Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa
Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan
Keskellä ihmettä
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään
Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan
Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat
Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan
-Johanna Kurkela: Ainutlaatuinen-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti